24 Oct 2016

Éire -- Dublin

Ensimmäinen iso kuvapostaus on Dublinista. 
Dublin on upea kaupunki, eikä edes niin pelottava, kuin oletin.

Minua vietiin ympäri kaupunkia ja sain tutustua ihanien ihmisten lisäksi heidän ihanaan kaupunkiinsa. Opin myös asioita itsestäni, jotka olivat pientä verrattuna siihen, mitä oletin alunperin.

Ensinnäkin, en viihdy yksin. Moni nauttii yksin ruokailusta tai menee baariin hengailemaan. Minä menin pubiin syömään ja oluelle kirja mukana, eikä se ollut niin jännää, kuin oletin. Nyt sekin on toki raksittu listalta asioista, joita pitää kokeilla.

Opin myös sen, että ei kannata alkaa rakentamaan ennakkoluuloja, jos et oikeasti tiedä ihmisen taustaa. Se on itseasiassa aika tärkeä juttu ja se pätee molemmin päin.

Älä anna kenenkään (varsinkaan miehen) pilata fiilistä, itsetuntoa tai no, ylipäätään mitään. Se, että joku ei viihdy sun seurassa ei tee susta sen paskempaa ihmistä, se vaan tarkoittaa että joko hän ei edes yritä tai/ja sitä juttua ei ole vaan tarkoitettu toimimaan. On turhaa antaa liikaa ajatusta sille ja pilata oma fiilis ja hetki.


Seuraavaksi tulee Kilkenny kuvia ja ehkä otteita mun matkapäiviksestä.
Paitsi, että tuo mies kivellä on Oscar Wilde ja ihan mieletön playboy kyllä <3 p="">

7 comments :

  1. Niin paljon ihania kuvia! Tuo karkkikaupan ikkuna on ihan hurjan söpö! ^^

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, noi karkkikaupat oli niin söpöjä. Seuraavassa postauksessa on kanssa yks karkkikauppa Kilkennystä ❤️

      Delete
  2. Aivan ihania kuvia! Muutamat kaverini, jotka ovat käyneet Dublinissa, ovat kovasti kehuneet paikkaa ja ihmisiä. Tuli niin sellainen olo, että mäkin haluan käydä tuolla jossain vaiheessa elämäni aikana :>

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, oli vaikeaa kuvata pokkarikameralla pitkästä aikaa, kun oman kameran laturi jäi porukoille :--( mutta ainakin sain kuvia tännekin ja kyllä, ihana paikka ja ihanan ihanat ihmiset.

      Delete
    2. Ja suosittelen lähtemään käymään. Itsekin palaan varmaan aika pian takas ja tutkin paremmin myös luontoa ja kyliä, varsinkin tuo Kilkenny, josta seuraava postaus on.

      Delete
  3. Oioi tän postauksen ihanat kuvat nostatti mun matkakuumeen ihan laittoman korkeaksi. Dublin on kyllä yks sellaisista paikoista minne on pakko päästä edes kerran elämässä just noiden upeiden maisemien takia!

    Written by Neea

    ReplyDelete

Back to Top