Istun Helsingin keskustassa, baarin vessassa. Minua riisuu katseellaan ällöttävä mies ovessa ja kuuntelen kuinka naiset oven toisella puolella rohkaisevat toisiaan kokaiinisumuun. Vessasta sukellan suoraan sosiaaliseen akvaarioon, jossa minua vastaa kävelee koreat suomuasuiset merenneidot, ei, nämä ovat seireenejä. He houkuttelevat heikkoja merimiehiä luokseen ja hukuttavat heidät sitten, kun ovat kyllästyneet leikkimään heillä.
"Apollo kuullostaa ihan homobaarilta".
Ilta oli muuten maaginen, vaikkei aluksi niin tuntunut siltä, kun istuin tunnin bussissa, lähes räjähtävän vessahädän kanssa. Onneksi pääsin perillä nopeasti rautatieaseman vessaan ja siitä lähdettiin kävelemään kohti Tavastiaa.
Tapasimme tuttuja ja ei kauaakaan, kun salin ovet avattiin yleisölle.
Suuret valokirjaimet toivottivat kaikki tervetulleiksi "KUNINGASIDEA". Olin odottanut tätä, viime kerrasta on jo liian pitkä aika ja nyt näen pojat isommalla lavalla. Olimme siskon kanssa jo henkisesti (ja fyysisesti) valmistautuneet tähän mielettömään iltaan.
Löysimme äkkiä sopivat paikat ja dj alkoi jo huudattamaan yleisöä, nyt täytyi saada Kunkut lavalle.
"KUNINGAS-"
"IDEA!"
"KUNINGAS-"
"IDEA"
Valot sammuivat ja lavalle asteli 12 tuttua kasvoa. Keikka alkoi kaikilla meidän suosikkibiiseillä ja eteni niin hyvin suunnitellusti. Väliin mahtui hitaammat biisit, jossa Pole ja Väinö lauloivat ilman mikkejä, akustisesti. Yleisö otettiin upeasti huomioon ja eräs vilkasliikkeinen mies pääsi myös lavalle esitanssijaksi.
Viimeinen biisi, ennen encoreja, oli levyn nimikkobiisi ja se nostatti haikeat fiilikset ilmaan. Kuuntelinkin koko kolmetuntisen bussimatkani melkein tätä biisiä, siitä ei vain pääse yli.
Toisen encoren aikaan me lähdettiin yleisön keskeltä takatiskille. Aloin jo kärsimään nestehukasta ja etsimme samalla siskon miestä ja hänen ystäväänsä. Myöhemmin myös seuraan liittyi siskon vanha ystävä.
Huomasin fanituotepöydän ja halusin tietää, josko Kunkut myisivät LP-versiota uudesta levystä. Kuulemma myyvät, mutta nyt ei ollut mukana. Harmitti. Mutta siskon mies tinki minulle kaksi bändipaitaa ja lupasi siitä hyvästä vielä kerätä poikien kaikkien nimet toiseen paitaan. Me jopa metsästettiin nimiä siinä aluksi, sitten jätkä lähti soolona kiertämään backstagella, mutta tussi sanoi itsensä irti ja nimet jäivät haaleiksi. Siksi nyt paita jäi vielä Vantaalle ja tällä kertaa nimet saan ihan toimivalla tussilla.
Sain myös siinä samalla yhteiskuvan Polen kanssa (Väinöä ei näkynyt missään).
En pääse myöskään yli meidän tyhmistä jutuista, joihin liittyy viikset, tekonahkatakinhaistelijat, Esko Eerikäisen klooni, epätoivoista paritusta ja homobaarit.
Niin ikimuistoinen ilta ja siitä kiitos kuuluu siskolle, siskon miehelle, heidän kahdelle ystävälleen ja meidän porukoille.
Rock, rauha ja rakkaus!
ps. pahoittelen kuvanlaatua, en ollut varma saisiko kameraa ottaa tuonne edes mukaan joten jätin sen siskon luokse. Ei siinä, se olisi painanut inhottavasti ja jammailu olis ollut epämukavaa.
